Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys Lex ry

Vastapainoa arkiselle aherrukselle

/turun-oikeustieteellinen/opiskelijoiden-lex-ry/3

Lex ry

Opiskelu yliopistossa ei ole, eikä saakaan olla yksinomaan tenttikirjojen edessä istumista tai seminaarityöskentelyä. Oman lisänsä ja vastapainonsa arkiselle aherrukselle tarjoaa Turun yliopiston ainejärjestöistä suurin ja aktiivisin Lex ry. Tämän vuonna 1961 perustetun opiskelijayhdistyksen kantavana voimavarana on kautta sen yli 50-vuotisen historian ollut aktiivinen jäsenistö, joka vuosi toisensa jälkeen tuo toimintaan oman leimansa. Tämä ”pienen tiedekunnan suuri ainejärjestö” on tärkeä osa opiskeluaikaisten kaverien ja kenties vielä työelämässäkin vaikuttavien ystävyyssuhteiden solmimisessa. Tuskinpa kukaan toimintaan osallistunut tuleva juristi välttyy tuntemasta tietynlaista selittämätöntä yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota meilläpäin nimitetään osuvasti Lex-hengeksi.

Liittymällä Lexin jäseneksi opiskelijat saavat huomattavan määrän etuja. Heistä muun muassa tulee samalla Lakimiesliiton opiskelijajäseniä ja he saavat postitse Lakimiesuutiset –lehden. Lexin toimintaan osallistumalla jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ympärillään tapahtuviin asioihin ottamalla osaa toimikuntatoimintaan, osakeyhtiön johtamiseen, valmennuskursseihin tai vaikkapa hallitustyöskentelyyn. Antoisista luottamustehtävistä on paljon iloa opiskeluaikana, mutta myös huomattavasti hyötyä työelämässä.

Lex ry toimii sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla ja edesauttaa monien opiskelijoille tärkeiden asioiden eteenpäin viemisessä. Lex ry:n mielipiteille merkitystä antaa se, että ainejärjestöön kuuluvat lähes kaikki Turun yliopiston oikeustieteellisen opiskelijat. Lex ry on Suomen Lakimiesliiton ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan jäsen.

Pääosan Lex ry:n toiminnasta muodostavat opintoihin liittyvien jäsenpalvelujen lisäksi jäsenistölle tarjottavat vapaa-ajan tapahtumat. Ainejärjestöllämme on tapahtumia käytännössä jokaisella opiskeluvuoden viikolla. Myös yhteistyötä muiden ainejärjestöjen kanssa on viime vuosina kasvatettu. Muiden Suomen oikeustieteellisten tiedekuntien ainejärjestöjen lisäksi yhteistyötä tehdään muun muassa Turun lääketieteen kandidaattiseuran ja Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan kanssa. Lex ry:n järjestämät Akateemisen Mölkyn MM-kilpailut puolestaan keräävät opiskelijoita poikkitieteellisesti Turkuun ympäri Suomen.

Lexiläisille tärkeitä kohtaamispaikkoja ovat tiedekuntarakennuksemme Calonian kahvion lisäksi yhdistyksen toimisto Ylioppilastaloilla sekä Kirkkotien juhlatilat.
Calonialla kahvilatoimintaa organisoi Lex ry:n omistama Lex Libri Oy, joka myös välittää oikeustieteellistä kirjallisuutta erittäin opiskelijaystävälliseen hintaan. Toimitilojensa, toimikuntiensa ja tapahtumiensa kautta Lex vastaa kokonaisvaltaisesti jäsenistönsä tarpeisiin ja edesauttaa jäseniään menestymään niin opiskeluissa kuin opiskeluiden ulkopuolellakin.

Tutustu ainejärjestöön tarkemmin: Lex ry