Tavoitteenamme on auttaa sinut yhteen Suomen arvostetuimmista opiskelupaikoistaLexKurssit haluaa antaa parhaat eväät päästä nauttimaan juristin laadukkaasta koulutuksesta ja sen jälkeisestä työelämästä. LexKurssien taustalla ovat tiedekuntamme omat aktiiviset opiskelijat. Me olemme tehneet 40 vuotta töitä vain ja ainoastaan Turun oikeustieteellisen parissa - voit olla varma, että olemme siinä ajassa ehtineet kehittää kursseistamme mahdollisimman tehokkaat opiskelupaikkasi varmistamiseksi. LexKurssien vastuullisena järjestäjänä toimii Lex ry, joka on jokaisen opiskelupaikan saavuttaneen oikkarin (eli fuksin) uusi koti. Tärkeänä osana Lex ry:n toimintaa on huolehtia laadukkaiden valmennuskurssien järjestämisestä. Tätä varten Lex ry on palkannut joukon motivoituneimpia jäseniään organisoimaan valmennuskursseja. Turun oikeustieteelliseen haetaan kerran vuodessa järjestettävässä haussa. Valintakoe on kesäkuun puolessa välissä ja hakuprosessi alkaa huhtikuun alussa valintakoekirjojen ilmestyttyä. Kerrotaan, että opiskelupaikan saavuttaminen oikeustieteellisessä tiedekunnassa on todella vaikeaa, jopa lähes mahdotonta. Kuitenkin joka vuosi noin 120 ihan tavallista ihmistä tulee valituksi tiedekuntaan. Kurssiemme tehtävänä on varmistaa, että sinäkin voit olla yksi heistä. Olemme kehittäneet seitsemän erilaista kurssivaihtoehtoa, jotta jokainen löytäisi itselleen sopivan kurssin. Tehokkaat kurssimme ovat loistavana tukena oikikseen hakemisessa, niin abeille kuin vanhemmillekin hakijoille. LexKursseilla kurssien järjestämisestä vastaavat oikeustieteen opiskelijat. Lisäksi luennoitsijamme ovat oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneita oman alansa asiantuntijoita. Me teemme vuoden ympäri töitä sisäänpääsysi helpottamiseksi. Kun olet selvittänyt, että haluat juristiksi, niin anna meidän auttaa tämän unelman toteuttamisessa! |